Taustamusiikkifestivaali Kosketuksen puutetta mikään ei voi korvata.

Turhinta tavaraa ikinä! Ostitko?

Kun digikameratekniikka 1990-luvun puolivälin jälkeen edistyi kuluttajille sopiviin hintatasoihin, kaikki merkittävät valmistajat halusivat olla mukana tarjonnassa: Canon, Casio, Kodak, Minolta, Olympus, Panasonic, Sanyo, Sony...

Tuloksena oli jännän näköisiä ja monessa suhteessa ihan hienojakin kameroita, joita vuonna 1997 myytiin 4000-5000 markan hintoihin. Se vastaa nykyrahassa rapsakkaa 900–1150 euroa. Sillähän saa kameran tai älypuhelimen, jolla otetut kuvat eivät jätä paljon toivomisen varaa freskoksikaan suurennettuina.

Iso käytännön ongelma oli sitten se, että noilla 22 vuoden takaisilla kuvausvälineillä ei tehnyt tosielämässä yhtään mitään.

Tuttu sanonta kuuluu, että megapikseleitä ei kannata liikaa tuijottaa, ei etenkään jos niitä tuntuu olevan kovasti paljon.

Noissa Tekniikan Maailman numerossa 19/1997 testaamissa mainioissa laitteissa megapikseliarvo oli keskimäärin kolmasosa yhdestä. Siis reilut 300 000 pikseliä.

Jälkeenjäänyt imeväinenkin tajuaa, että tuollaisilla luvuilla ei siedettävää kuvaa synny. Koetapa itse pienentää jokin ottamasi kuva 640 kertaa 480 pisteeseen ja sitten operoida lopputuloksella. Murheellista katsottavaa.

Ellei tässä ei ollut kylliksi tuskaa, kuvia piti vielä pakata tylysti, jos halusi kuvata kerralla vaikkapa huikeat parikymmentä ruutua. Muistikortit kun olivat kalliita: tavuyksikön reaalihinta oli yli sata tuhatta (100 000) kertaa se mitä nyt.

Jos aletaan miettiä, missä kuluttajaelektroniikan tuoteryhmässä raha olisi joskus mennyt enemmän Kankkulan kaivoon kuin näissä kameroissa, vaikeaksi menee. Ainakaan minä en keksi äkkiseltään mitään.

Toki 1997 oli saatavana käyttökelpoistakin digikuvaustavaraa. 1,3 megapikselin Olympus C-1400L tuotti aivan katseenkestäviä kymppikuvia. Hintaakin oli sitten 10 000 markkaa eli rahanarvolaskurin mukaan 2300 euroa.

Jo 1995 oli tullut markkinoille Kodakin digiperällä varustettu järjestelmäkamera Canon EOS-1N, joka maksoi uuden henkilöauton verran ja oli suunnattu vakavaraisille lehtitaloille. Siinäkin oli 1,3 megapikselin kenno.

Pikselihuumassa unohtuu helposti, että noillakin kuvapisteillä todella syntyi ainakin sanomalehteen painettavia, kohtuullisen kokoisia kuvia. Ja filmiprosessiin verrattuna salamannopeasti.

Ensimmäinen oma digikamerani oli kahden megapikselin taittuva (siis juuri se malli!) Nikon-pokkari, jonka hankin käytettynä 2001. Sillä otin laadultaan normaalikäyttöön aivan riittäviä fotoja, koska optiikka oli kunnossa.

Jos nykyään puhelimen tai tabletin kameralle ilmoitetaan tarkkuudeksi ”2 mpix”, voi olla lähes varma että objektiivi on osapuilleen pullonpohja. Omistin vuosikymmen sitten HTC Desire -älypuhelimen, jossa oli peräti viisi megapikseliä; surkean heijastelevan optiikan takia sen kuvilla ei ollut juuri mitään virkaa.

Aiemmin käyttämäni Sonyn digipokkari tuotti samalla pikseliluvulla suorastaan ammattimaista jälkeä. Hyvä oli myös sitä edeltänyt kolmen megapikselin Casio.

Valehtelin muuten äsken. Ensimmäinen digikamerani ei ollut Nikon, vaan vuonna 1998 Akateemisesta kirjakaupasta ostamani Agfa. Sen interpoloimaton tarkkuus oli 640x480 ja markkahinta noin tontun. Ei niitä kuvia juuri jaksanut selvin päin katsella.

Agfa jäi siis melkein saman tien pölyä keräämään. Olihan se sentään digikameraksi halpa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Minua harmitti reilu vuosikymmen sitten joku Canonin simppeli digipokkari, jossa paristot, 2 x AA, jos oikein muistan, kestivät jotain 10 - 20 kuvan ottamisen ajan. Onneksi ei ollut oma. Siinä meni jokunen vuosi ennen kuin varovaisena ostin käytetyn Samsungin sl700:n, jossa oli peräti 7,2 mpix, mutta sitä ei juuri tullut käytettyä.

Nokian e90:llä sitten tuli otettua aika paljonkin kuvia, kun huomasin kuvien ihan hyvän laadun ja se oli käytännössä aina mukana. Sen salama kyllä väritti kuvat hirveiksi, joten sisällä kuvaaminen oli haasteellista.

Täydensin äsken melko uutta kirjoitustani Hyviä kameroita halvalla mm. toteamuksella, "Nykyinen suosikkikuvauskalustoni maksoi siis yhteensä 60 €!" Tuota kirjoitusta laatiessani huolestuin 4K-videoiden editoinnin viimeisen vaiheen eli renderöinnin tai hahmonnuksen hitaudesta. Nyt ollaan siis siinä, että muutaman kympin kamera vaatii tietokoneen päivitystä ja "valotauluksi" on jo aiemmin hankittu 55" 4K-tv. Megapikseleitä siinä on 8, niin saa valokuvistakin aika hyvän ja tarkan yleisnäkymän.

Käyttäjän TimoPeltonen kuva
Timo Peltonen

Halpojahan ne AA-patterit on, mutta siihen se jääkin, jos kamera on yhtään virtasyöpömpää lajia.

Huomasin tuossa sellaisen ihmeen, että Sony on käyttänyt järkkärituotannossaan alusta saakka samaa akkutyyppiä. Se siis käy joka malliin vuodesta 2006 tähän päivään. Ja kestää muutaman kerran kauemmin kuin patterit.

Avioeron jäljiltä kamerakalustoa löytyy nyt kahdesta talosta siihen malliin että heikompaa hirvittää. Kuudellakympillä ei sanota edes päivää. Neljän Sonyn digirungon ja kymmenen optiikan jälkeen jossain pitäisi olla filmiajalta mm. Minolta 9xi ja 700si... mitähän lienee päässä liikkunut. Osa toki ihan työkalustoa ollut.

Lähistöllä paloi lopputalvesta talo, ja kyllähän siitä puhelimella komeaa 4k-videota tuli vastaavalla telkkarilla katsottavaksi. Onneksi ei palanut kokonaan, kun urheat palosotilaat saivat pelastettua suurimman osan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Joskus 2001...2 kuvasin kameralla, jossa oli korppuasema. Kuvat olivat nettikäyttöön kelvollisia. Uskoisin, että linssien suurempi koko auttoi vähän.

Käyttäjän TimoPeltonen kuva
Timo Peltonen

Sony Mavicassa oli muistaakseni korppuasema. Hieman isommilla megapikseleillä tuo olisi varmasti ollut veikeä tekniikka, kun jokaisen kuvan jälkee korppu olisi pitänyt vaihtaa tai kääntää. Suurin teoreettinen sarjakuvausnopeus 2 ruutua/min!